maanantai 13. heinäkuuta 2015

Se perinteinen kesäpostaus

 
 
Sain menneellä viikolla sähköpostiini taas yhteistyötarjouksen blogiyhteistyöstä liittyen sisustustuotteisiin (sellaisiin, jotka eivät liity tämän postauksen kuviin). Minuutin ajan ajattelin, että tähän voisin melkein tarttua, koska firma oli kiinnostava, vaan sitten - ei se ole mun blogini juttu. Tää mun blogini on niin puuta heinää, ettei tämä taida haluta vieläkään mainostaa ketään tai mitään sovitusti. Täällä taidetaan mainostaa vain kaikkea sponsoroimatonta sellaista, joka on itsellä aiheuttanut sydämentykytyksiä. Yksi sellaisista asioista on Tyynelän tonttula. 


Kyllä, olen kirjoittanut Tonttulasta aiemmin pariinkin kertaan. Koska tämä paikka on yksinkertaisesti ihana, niin saatte nyt taas tonttulafiiliksiä sopivasti heinäkuun puolivälin helteisiin. Tai sateisiin. Tai mihin keleihin nyt tahansa.

 


 Mä olen käynyt tonttulassa neljä kertaa. Kerran joulun aikaan ja kolmena eri kesänä. Tonttulahan on auki heinäkuisin ja joulukuisin. Vähän ristiriitaista ehkä, mutta kesäreissut ovat olleet jouluisimmat. Näin siksi, että kerran joulun alla käydessämme väkimäärä oli niin hurja, että seisoimme tonttulassa kuin sardiinit purkissa ja kaikki energia meni levollisen joulufiilistelyn sijaan siihen, että sain tönittyä ihmiset kyynerpäätaktiikalla nurin ja juostua heidän ylitseen kahmimaan hienoimman tontun jonkun pienen lapsen sylistä itselleni. Tai jotakin sen suuntaista... ;) Ei vainen, mutta heinäkuisin on ollut mukavampi tehdä tonttularetriitti ja kierrellä ihan rauhassa.



 Nyt väkeä oli sopivasti, tonttuja hurjan paljon enemmän. Suhde siis kohdallaan.



Pieniä tonttuja, suuria tonttuja, nuorempia tonttuja, vanhoja tonttuja...





Vaaleapartaisia, harmaapartaisia, ruskeapartaisia, jopa muutama punapartainenkin... 






Tonttulan suuressa pihapiirissä tonttuja on lukuisissa eri rakennuksissa, aitoissa, ladoissa ja suuremmissa päärakennuksissa. Suuressa vanhanajan pihapiirissä ja rakennuksissa on tonttujen lisäksi myös paljon muuta katseltavaa. 


 
  


Tälläkään kertaa emme lähteneet kotiin tyhjin käsin. Auton takapenkillä matkusti kotiin kaksi tonttua, joiden nimilaput kertoivat kavereiden olevan Severi ja Vilho. Vasemmanpuoleinen Severi muutti vanhempieni luokse, murjottava Vilho taas meille aiempien tyyneläläisten joukkoon.


En laskenut, montako yötä jouluun on. En ihan vielä.

16 kommenttia:

  1. Oh, ihana paikka!!!! Täytyypä googlettaa, mistä löytyy, kiinnostaisi minuakin.... Mukavan ilmeikkäitä tonttuja, tykkään kovin! Kuin myös muusta rekvisiitasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos liikkuu edes yhtään lähistöllä, niin kannatta kyllä käydä, ja tulla vaikka vähän kauempaakin. Aivan ihana paikka, suosittelen!

      Poista
  2. Minä kävin joulun aikaan Tyynelässä ja onneksi ei ollut ruuhkaa. Pääsi upeaan joulutunnelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille sattui varmaan vaan tosi ruuhkainen päivä, kun oli viimeinen lauantai ennen joulua. Joulutunnelma kyllä taattu, jopa kesällä. :)

      Poista
  3. Vilhoa taitaa ahdistaa olla kesälomalla;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä pahasti näyttäis. Kiukuttaa niin maan perusteellisesti.

      Poista
  4. Me käytiin Tyynelässä viime kesänä. Aivan mahtava paikka, ei voi muuta sanoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon ei mitään lisättävää. Juuri näin. :)

      Poista
  5. Ihanat tontut, niin lempeitä ilmeitä kaikilla! Paitsi Vilholla, joka ei tainnut innostua majanmuutosta..? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti-ikävä, kuuma tai sitten matkapahoinvointia. Ei kertonut syytä kun kysyin, murjotti vain.

      Poista
  6. Toisaalta ihana kuulla, että et tee blogiyhteistyötä. Joskus on surullista huomata, kuinka blogit muuttuvat pelkäksi mainonnan välineeksi, jossa se "perusidea" blogin pitämiselle on kadonnut... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Mä olen joissakin blogeissa huomannut saman, moni kyllä säilynyt hyvin omanlaisinaan yhteistyöjuttujen kanssakin. Tänne mun blogiini ne ei vaan istu, joten pysyn ulkopuolisena. :)

      Poista
  7. Ovat Tyynelän tontut kyllä mainioita, ihania ilmeitä ja jokainen yksilö. Hauska katsella heinäkuussa tuollaista joukkoa ilmekkäitä tonttuja ♥

    VastaaPoista
  8. Aina on oikea aika tontuille, ihania!

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)